Suklaa ja viini
Keskieurooppalaisen trendin mukaan ruoan jälkeen nautitaan pieni määrä suklaata viinitilkan kanssa. Suklaan ja viinin yhdistämisen tekee erityisen mielenkiintoiseksi kummankin elementin moninaisuus. Jotkut ihmiset ihastuvat tumman suklaan kevyeen karvauteen.
Voimakkaan makuinen suklaa asettaa viinille haasteita. Vahvan tanniiniset punaviinit saattavat riidellä tumman suklaan kanssa, mutta täyteläiset ja rehevän hedelmäiset viinit toimivat karvaan suklaan kanssa harmonisemmin. Tällaisia viinejä saapuu usein lämpimiltä viinintuotantoalueilta ja uuden maailman viinintuotantomaista, kuten Chilestä, Argentiinasta tai Australiasta.
Tumma suklaa oli monelle suomalaiselle pitkään vieras käsite. Tumman viettelijän karvas ja voimakas maku saattaakin tottumattomalle tuntua aluksi vieraalta. Kun kerran on päässyt tumman suklaan maailmaan, sieltä on vaikea pyristellä pois.
Tumman suklaan ja viinin yhdistäminen on erityisen haastavaa, sillä sekä suklaassa että viinissä on runsaasti luonnetta ja paljon makuaineita. Suklaan runsas hapokkuus, karvaus ja voimakas kaakaopavun maku vaativat viiniltä reilua hedelmäisyyttä ja tavallista korkeampaa alkoholipitoisuutta. Näitä ominaisuuksia on monissa kuumien alueiden viineissä. Esimerkiksi Kaliforniassa tuotetut Zinfandel-viinit ovat hyvä vaihtoehtoja tumman suklaan kesyttämiseksi.
Italian Veneton monelle suomalaisellekin tutut Amarone-viinit ovat rakenteeltaan täyteläisiä. Niissä on tavallista korkeampi alkoholipitoisuus, sillä rypäleitä kuivataan ennen puristamista. Riista-aterian tai juustojen kera suosittuja, konsentroituneita, Amarone-viinejä voi myös kokeilla tumman suklaan seurana.
Suklaan ja viinin tasapainoista liittoa lisää oikea tarjoilulämpötila. Molemmat osapuolet paljastavat parhaat ominaisuutensa, kun ne tarjotaan sopivassa lämpötilassa. Liian kylmänä tarjottu suklaa tai viini ei paljasta aromejaan. Kokonaisvaikutelma jää silloin vaisuksi. Suklaan paikka ei ole kylmäkaapissa, vaan huoneenlämpöä hieman viileämmässä paikassa. Optimaalinen suklaan säilytyslämpötila on 18–20 astetta. Kun tarjoilet suklaata ja viiniä yhdessä, normaali huonelämpötila eli 20–22 astetta on sopiva molemmille elementeille
Lähde: http://www.viisitahtea.fi/viinikulttuuri/92/3674
Lisää aiheesta Xoco.fi sivuilla ...
